Kirppistoiminnan laajeneminen toteutuu ja siitä kuuluu enemmän sitten, kun valmista on. Tällä erää kyläyhdistys ottaa vastaan myyntiin tarkoitettuja tavaroita ja kauppaa niitä varainhankinta tähtäimessä Kyläpirtin pihalla vanhassa tutussa kirppisrakennuksessa.IMG-20220709-WA0001.jpg

Jos tarvitset kuljetusapua tavaroille, ole yhteydessä Paakkisen Leenaan 041 4496097, niin saat myytävät tavarat kirppikselle kylätoimintaa tukemaan.

Pirtin pellolla tavataan, kun Marttojen toinen palstaviljelyyn liittyvä info pidetään Kotasen rannalla Martan päivänä tiistaina 26.7.2022 klo 18. Kyläyhdistys tarjoaa kahvit ja letut, Martat paistavat kyseiset herkut ja tuovat mehua kyytipojaksi.

Tuo kaverisikin mukaan katsomaan viljelijöiden aikaansaannoksia ja pohtimaan, jatketaanko viljelytoimintaa vielä tulevinakin kesinä. Kuluvan viljelykauden päätteeksi pidetään sadonkorjuujuhlat, mutta niistä enemmän sitten kun kasvukausi alkaa olla päätöksessä.

IMG-20220709-WA0000.jpg

Loppukesästä on tarjolla halukkaille talkoohommia Isiäisellä ja Multamäkifestissä. Isiäisen lammella niitetään vesikasveja elokuun puolen välin paikkeilla, jotta lampi säilyy hyvänä lintuvetenä. Kasvien keräämiseen tarvitaan apukäsiä. Tästä saamme tietoa myöhemmin. Kyläyhdistys on mukana myös kylän ison musiikkifestivaalin, Multamäkifestin järjestelyissä lauantaina 13.8. Kymmenkunta vapaaehtoista toimii liikenteenohjaajina ja aluevalvonnan tehtävissä.

Nautinnollista kesää! Poikkea maistamaan Kyläpirtin kahvion antimia ja tuo mahdolliset kesävieraat mukanasi!