Kyläyhdistys on raivannut ja siivonnut kyläläisille uutta kirpputori- ja huutokauppapaikkaa Vanhantien varteen, kyläkaupan tontille, makasiinirakennukseen.

Tavoitteena on, että ensimmäinen huutokauppa pidetään yhdistyksen varainhankintaa varten syksyllä. Kyläläiset voivat kuitenkin lahjoittaa tavaroita välittömästi uuteen paikkaan ottamalla yhteyttä Leena Paakkiseen 041 4496097.

IMG-20220725-WA0001.jpg

Toistaiseksi on vielä päättämättä, milloin eli missä aikataulussa makasiinia pidetään auki kirpputorimyyntiä varten.

Makasiini on todennäköisesti ainakin sata vuotta vanha. Rakennuksen hirsirakenteet ja kuluneet lattialankut kertovat ajan patinasta. Seinillä löytyy mm. merkintöjä varastoidun tavaran mittaamisesta.

Makasiini on edelleen kyläkaupan ja baarin varastorakennuksena niin kuin se on ollut kautta vuosikymmenet. Makasiini on ollut olemassa jo kauan ennen kuin Nokelaisen Tauno perheineen hankki tontin omistukseensa uutta kauppakeskusta varten 60-luvun alussa. Nokelaisen Liisa ja Tauno perheineen oli pitänyt sekatavarakauppaa tien toisella puolella jo vuodesta 1957.

Tiedätkö sinä muuten jotakin makasiinirakennuksen historiasta. Kuka sen on rakentanut tai rakennuttanut? Ota yhteyttä kyläyhdistykseen, tarinaa olisi mukava kuulla, onhan kysymys Kirkonkylän keskustan yhdestä vanhimmista rakennuksista.

Haaveissa on, että rakennuksen pintaan saataisiin uusi punamaali ja ikkunapuitteisiin valkoista. Pääsisi vanha, nyt hiukan unohdetun näköinen makasiinirakennus oikeuksiinsa.

Kyläyhdistys aikoo sijoittaa siivottuun osaan rakennusta kirpputorin ja pitää syksyllä makasiinin pihapiirissä kunnon huutokaupan.